Linda Roschier

Modern Love

The group show Modern Love by four upcoming painters is the finale of Helsinki Contemporary’s 2021 exhibition year. In place of a common theme the exhibition highlights the uniqueness of these four different painters, providing a sample of the state of current contemporary painting right now.

The artists: Hanna Hyy, Lasse Juuti, Tuuli Kerätär and Linda Roschier.

Taiteilija-kuraattori-keskustelu

Modern Love
26.11.–19.12.2021

Linda Roschier & Mika Hannula

Mika Hannula: Aloitetaan työprosessista. Mistä maalaus alkaa? Mistä tiedät, että se on valmis? Ja mitä tapahtuu siinä välissä?

Linda Roschier: Maalaus voi alkaa monilla eri tavoilla, mutta joskus se on jonkinlainen häilähdys verkkokalvoilla, jotain ilmestyy ja sitä on niin kuin että ”mitäs tämä nyt sitten on”. Pitää alkaa maalata. Joskus on havainto mielessä ja se on lähtökohta. Maalatessa sitten juttu kehittyy, siinä voi olla monenlaisia vaiheita. Maalaan jonkun värialueen ja seuraava väri suhteutuu siihen, sitten seuraava, seuraava, tie ikään kuin avautuu askel askeleelta. Oma työprosessini on hyvin salliva suhteessa poikkeuksiin. Sehän näkyy kyllä maalauksistakin, jotka voivat olla aika erilaisia keskenään. Saan kiksit siitä, kun maalaus tulee valmiiksi ja katsoessani mietin, että ”joo tuota en kyllä ikinä olisi pystynyt suunnittelemaan.”

Sitten on töitä, jotka tulevat ikään kuin samankaltaisten teosten jatkumosta. Niissä on juurena jokin juttu, jota tuntuu mielekkäältä toistaa. Tavallaan nämä aihiot, maalausaiheaihiot, niissä on energiaa, joka ei ole ehtynyt, ikään kuin lähde on auki. Jos lähde on auki, sieltä voi vielä ammentaa. Yleensä maalausprosessissa on muutama eri lähde auki, niin sen koen. Teos tulee valmiiksi, kun koen, että se on tullut muotoonsa, loistoonsa. Usein jossakin vaiheessa maalaustapahtumaa tulee kohta, jossa maalaus alkaakin säteillä energiaa takaisin minulle. Silloin se alkaa olemaan lähellä valmista.

MH: Teos nimeltään Kaikkien helmien äiti. Mikä on sen työ tarina, tausta?

LR: Maalauksissani oli jo jonkin aikaa näkynyt viitteitä mereen, simpukoihin, helmiin. Olin hahmotellut alaosan musta-valko-sinistä kuviointia, oli jotain aika abstraktia ajatusta yinistä ja yangista ja niiden jatkuvasta muuntumisesta. Sitten siihen tuli tuo vaalea kukka tai mikä lie ja siitä sitten alkoi avautua vaaleanvihreä värialue, tila, joka kasvoi kasvamistaan ja todella kasvoikin maksimiinsa. Mitäs tämä nyt sitten on? Vaaleanpunaiset alueet tulivat elävöittämään tuota vihreää, toivat heti merkitystä mukanaan. Nythän sen saattoi alkaa nähdä vaikka… maapallona. Tai jättimäisenä helmenä… 

Mustavalkoinen muutoksen maailma kasvoi reunoille jättihelmeä reunustamaan. Oli ihan hirveän kuuma kun maalasin tätä. Tuntui virvoittavalta katsoa tuota vihreää.

Mietin monesti, että kun me ihmiset emme todella tiedä suurinta osaa mistään… Siis koko ajanhan tapahtuu niin paljon – tätä ihan valtavaa vitaalisuuden hyökyä. Mitä vaikka syvässä meren syvänteessä tapahtuu? Nobody knows.

MH: Mihin jatkumoon tähän näyttelyyn tulossa olevat teokset liittyvät, linkittyvät?

LR: Henkilökohtaisella tasolla tietysti oman elämän jatkumoon. Yleisellä tasolla niissä voi nähdä yhteyksiä erilaisiin esoteerisiin kuvaperinteisiin, viittaan silloin tällöin modernismiin ja aikaisempien kuvaperinteiden traditioihin – ehkä sitten voisi puhua metamodernismista? Sarjakuvat, kasvimaailma, emojit tunkevat maalauksiini. Pussilakanakuosit 1970-80-90 ovat varmaankin tärvelleet esteettisen silmäni pysyvästi. Toisaalta värit, värit – värien rakastamisen traditio on tärkein. Värein luotava kohtaamisen tila.

MH: Miten koet maalauksen merkityksen, mahdollisuuden – siis analogisen kokemuksellisuuden – digitaalisessa kuvatodellisuudessa?

LR: Uskoisin, että maalaus oli aika pitkään yhdenlainen ihme. Siihen on varmasti liittynyt myös se, että kuvia oli niin vähän ja että maalaus on ollut jonkun taidokkaasti käsin valmistama. Maalaus välittää läsnäoloa ja maalauksen kokeminen edellyttää läsnäoloa. Maalaushan välittää, kertoo myös ohi kuva-aiheensa, tavoin, joilla se on valmistettu. Siveltimenvedot, väripinnat, maalarin etiikka välittyy kosketuksessa. Maalaaminen on ihanaa ja aika vaikeaa. Mutta pidän fyysisten objektien valmistamisesta ja katselemisesta. Ne pysäyttävät toisella tavalla tähän paikkaan.

Nautin maalauksista niin tavattomasti. Koen, että maalaus avaa sellaisen kohtaamisen tilan, joka on ainutkertainen. Kokemuksen ainutkertaisuus suhteutuu kuolevaisuuteen. Elämme tässä hetken yhdessä. Voimme kohdata myös maalauksen kautta.

Tulee kyllä olemaan myös aika jälkeen näiden puhelinten, luulen niin. Sitten joudutaan ehkä taas turvautumaan telepatiaan. Onneksi ilma kuljettaa viestejä aika hyvin.