Perunan haastattelu / 17.12.2020
L: Viime haastattelussamme mainitsit mullanalaisesta taiteesta. En tiennyt koko taiteenalan olemassaolosta, haluaisitko kertoa tästä lisää?
P: Te ihmiset olette tietoisia hyvin rajatusta alueesta tämän pallon elinpiiriä. Olette kiinnostuneita siitä mistä teille on hyötyä. Olette itsekeskeisiä.
L: Niin taidamme olla. Pahoitteluni siitä. Miten voisin päästä tästä eteenpäin? Auta minua.
P: Niin. En tiedä johtuuko tämä teidän rajoittuneesta käsityskyvystänne vai mistä… tehän usein identifioidutte sen hetkiseen elämäntilanteeseenne ja kehoonne, ajatuksiinne.
L: ?
P: No verrattuna vaikka perunaan… minä en rajoitu mihinkään. Lehteni heiluvat ilmassa, olen maassa, elän valossa, pimeässä, sulaudun muihin olentoihin, siivitän muiden elämää antamalla heille energiaa, jonka olen tuottanut muuntamalla valoa sokeriksi ja hapeksi…
L: Yritätkö vihjata siihen suuntaan, että olet rajaton - että olet ikuinen? Jonkinlainen luoja?
P: Niin, ikuisuudesta en tiedä. Minun elämäni ei rajoitu yhden perunan elinkaareen. Kun hautaat yhden perunan saat kymmenen.
L: Alkaa kuulostaa jotenkin filosofiselta tai uskonnolliselta.
P: Niin, mutta se on käytäntöä.
L: Etkö koe olevasi yksilö? Tämä tietty peruna tänä aikana tässä hetkessä?
P: Tietenkin koen. Mutta käsityshorisonttini on laaja. Kehoni tulee toisista kehoista ja ammentaa energiaa tästä universumista. Koko maailmankaikkeuden elämä virtaa lävitseni. Luon luonnostani. Ei siinä tavallaan ole eroa ihmisten tilanteeseen. Vain käsityskyvyssä on ero. Meitähän usein käsitelläänkin monikkoina. Kasoina. Peltoina.
L: Totta… Uskotko tuonpuoleiseen?
P: Mistä tuonpuoleinen sitten alkaisi - siitäkö kun minut on haudattu maahan?
L: Siitä kun sinut on syöty, ehkä..
P: Kun minut on syöty, hajoan ruuansulatuksessa ja syydän hiilarini suoraan syöjäni soluihin insuliinin siivittämänä. Saat hetkellisen energiasuihkun ja toimit.
L: Eikö sinua sitten sureta se, että häviät? Menetät muotosi - Muutut toiseksi, osaksi toista.
P: Oletko täysin yksinkertainen? Samaa voi kysyä sinulta, sehän sinullakin on edessä. Oletat koko ajan, että olen jotenkin vähäarvoisempi tai surkuteltava. Surkuttele itseäsi: Et tajua mistään mitään.
L:----
L: Niin en kai tajuakaan.
P: Kiitos.
P: Miltä sinusta tuntuu se, että kun kuolet, sinut haudataan, sinun kehosi hajoaa?
L: --
L: Se tuntuu vaikealta ajatukselta. Ja surulliselta.
P: Ole hyvä.
L: Haluatko jatkaa tätä haastattelua, vaikutat aika pahantuuliselta?
P: Jatketaan.
L: Ok sitten.
P: Lähettäisivät jonkun pätevämmän.
L: --
L: En oikein tiedä mistä voisin kysyä nyt kun mentiin niin pitkälle tämän kanssa. Miten tämän keskustelun saisi takaisin vähän kevyemmälle tasolle?
P: No puhutaan vaikka maalauksista. Mitä ajattelet siitä että vaaleita ja kirkkaita värejä helposti luonnehditaan tai koetaan pinnallisempina tai kevyempinä kuin tummia sävyjä?
L: Aika yllättävä kysymys…
Joo, minähän pidän monenlaisista väreistä. Tavallaan kai ajattelen että vaaleammat tai kirkkaammat värit viittaavat jonkinlaiseen muistumaan valoisasta tilanteesta, tai ehkä aktivoivat eri tavalla ihmisen ihon pintaa kuin tummat värit. Ne saavat ihon pinnan tavallaan laajenemaan. Tämä on siis tunne tai häilähtävä ajatus.
P: Voitko kuvailla vähän lisää?
L: No, esimerkiksi valkoisella taitetut värit aiheuttavat minussa usein sellaisen jonkinlaisen keveän lämmön tunteen, niin kuin vaikka kun kesällä kulkee rapattujen talojen keskellä ja ne hohtavat auringon valoa.
P: Ok saan tuosta vähän kiinni. Onko sinulla jonkinlainen arvotus tuohon liittyen. Et nyt mene ollenkaan noihin tummempiin sävyihin.
L: Joo… Tykkään vaaleammista väreistä jotenkin luontaisesti. Sitä Suomessa usein pidetään ehkä pinnallisempana. Ihan kuin tummasävyinen maalaus olisi heti syvällisempi kuin vaalea. Tietenkin pidän myös tummista väreistä. Miten sinusta?
P: Lähestyn tätä ihan pragmaattisesti. Mullan alla, illansuussa tai yöllä on usein pimeää ja tummempaa. Kun aurinko nousee, samalla usein myös lämpotila nousee, valon määrä lisääntyy. Toisaalta kovalla pakkasella ja lumisella kelillä voi olla hyvin vaaleaa ja hyvin kylmä. Mutta silloin minä en ole usein näkösällä vaan joko mullan alla tai jossain kellarissa. Rakastan muuten Pierre Bonnardin kylpymaalauksia. Sitä valossa ja värissä kylpemistä. Kertovat suoraan minun elämästäni. Ja René Daniëlsia.
L:--
L: René Daniëlsia, tiedätko Daniëlsin?
P:Tottakai.
L:--
L: Daniëls on minunkin suosikkini! Puhutaanko Daniëlsista?
P: Mikä jottei. Onko sinulla joku tietty suosikki Renén maalauksissa?
L: Moniakin, monia! Mutta jostain syystä tykkäsin todella paljon yhdestä maalauksesta, jossa ihminen katsoo ulos ikkunasta ja hänen kasvoilleen heijastuu – tai maalautuu ikkunapuiden ristikkovalo … Siis se on aika yksinkertainen maalaus mutta tykkäsin siitä tosi paljon.
P: Tiedän sen maalauksen, olen nähnyt sen Brysselissä.
L:--
L: Onko sinulla jotakin suosikkia Renén maalauksissa?
P: Pidän siitä missä rotta skeittaa.
L. Joo olen nähnyt senkin. Se on hieno. Onko sinulla jokin suhde alakulttuureihin?
P: Tietenkin. ALA-KULTTUURI sanooko mitään?
L: Tultiinko tavallaan takaisin tämän haastattelun alkuun kun minä yritin kysyä mullanalaisista taiteilijoista?
P: Tavallaan.
P: UNDER GROUND syttyykö lamppu?
L: Siis vihjaatko että underground liittyy jotenkin sinuun?
P: Onko yhtään syytä miksi underground ei liittyisi minuun. Olen undergroundin keisari. Kaiken kulttuurin alkuperä on maan alla, asioissa joita tehdään tekemisen pakosta ja ilosta, pyytteettä. Se on kulttuurin maanalinen osa, perustavaa laatua, rudimentary level, pragmaattisuutta. Laulua joka purkautuu huulilta surun ja ilon hetkillä. Hedelmöitynyttä maata joka antaa omastaan ja luo perustan kaikelle maanpäälliselle kulttuurille. Mukula joka mouruaa.